Musiikkikatsaus

Niin kuin mainitsinkin jo aiemmin, pidin ennen musiikkiblogia. Ylpein hetkeni musabloggarina oli kun sain Viceltä mailia; blogini oli valittu heidän Bloggers Networkiinsä. Saatoin lievästi leijailla. Nuorempana en muuta paljon tehnytkään kun etsin uutta musiikkia kuunneltavaksi ja käytin kaikki rahat levykaupoissa, mutta näin vanhemmiten aika ja raha menee muuhun. Uusi musiikki jaksaa silti aina ilostuttaa, oli se sitten juuri julkaistua tai vain itselle uusi löyty. Ennen koin, että oli pakko kuulla kaikki biisit ensimmäisenä, ostaa kaikki vinyylit ja tietää kaikki taustatiedot. Nyt en enää jaksa, ja tottapuhuen tietyntyylinen musiikkihifistely lähinnä huvittaa.

Anyway ajattelin vanhojen aikojen muistoksi koota kasaan pienen postauksen tämän hetken lemppari tuneista, toivottavasti tykkäätte edes joistain!


Rival Dealer on salamyhkäisen, Etelä-Lontoota reppaavan Burialin uusin tuotos. Tyyppi ei ole julkaissut uutta kokopitkää vuoden 2007 Untrue-albumin jälkeen, mutta uusi sinkku on tippunut nyt neljänä vuotena peräkkäin. Burial on oma suosikkini elektronisen musiikin saralla, ja melkeinpä kaikki hänen tuotoksena ovat osuneet ja uponneet. Rival Dealer on vähän erilainen kuin aiemmat julkaisut, huomattavaa on ainakin jungle-genren vahva mukaanotto. Meni hetken ennen kuin muodostin tästä mielipiteen mutta pakko myöntää, että taattua laatuahan se on.


Näin syyrialaisen Omar Soyleyman Flow'ssa joskus pari vuotta sitten. Jos en sitä ennen ollut fani, niin live-esitys sai minut vannoutuneeksi Omar-diggailijaksi. Onko parempaa tanssimusiikkia? Uuden Wenu Wenu-albumin on tuottanut Four Tettinäkin tunnettu Kieran Hebden, joka on erittäin onnistuneesti tuonut oman leimansa musiikkiin viemättä mitään Omarin omalta tyyliltä. Videon green screen-kohtauskset ovat muuten katsomisen arvoisia.


Darkstar julkaisi vuonna 2010 ensimmäisen levynsä Northin, joka ei kiinnostanut mua tippaakaan. Silti yksi kaunis aamu kävellessäni bussipysäkille en keksinyt mitään kuunneltavaa, joten päätin antaa pojille toisen mahdollisuuden. Onneksi! Uusi levy News From Nowhere tuli ulos tänä syksynä, joka on vielä edeltäjäänsä parempi.


Dev Hynes saattaa olla tuttu Lightspeed Championina tai Solangen tuottajana, mutta uusi Cupid Deluxe on mielestäni jäbän parhaita tuotoksia. Ylläoleva High Street poikkeaa hieman levyn yleisestä tunnelmasta, mutta se on silti oma suosikkini. Feattaajan on grime-räppäri Skepta ja jotenkin tässä on niin lontoolainen tunnelma, että sydän lämpenee. Kannattaa kuitenkin tutustua Blood Orangen muunlaiseenkin tuotantoon joka on enemmän diskoon suuntautuvaa.


Onko ärsyttävämpää kuin nuoret onnistujat? King Krule eli Archy Marshall on syntynyt vuonna 1994 ja tekee paljon kypsempää muusiikkia kuin monet 30 vuotta vanhemmat. En erityisesti välittänyt Archyn edellisestä Zoo Kid-projektista, mutta King Krulena julkaistu 6 Feet Beneath the Moon on mulle tämän vuoden parhaita albumeita. Pisteet myös siitä, että Easy Easy-video on kuvattu mun hoodeilla Etelä-Lontoossa! Kattokohtaukset on poikaystäväni entisen kämpän vierestä Deptfordissa, plus kukapa ei rakastaisi lyriikoita Tescon sämpylöistä.


Mahtava biisi ja parhaita videoita pitkään aikaan. Pidän Chairliftin koko tuotannosta kovasti, mutta tämä japanin kielinen versio on silti ykkönen. Entisen jiiruernun sydän on tietysti helppo voittaa, mutta ihan objektiivisestikin tämä on vuoden top-listallani erittäin korkealla, vaikka julkaistiinkin viime vuonna.

Loppuun vielä perilontoolainen klassikko, So Solid Crew:

Vähän näitä kuuluisia kuulumisia

Seuraa kuvia ja tekstiä jotka eivät liity toisiinsa mitenkään erityisesti, mutta halusin jakaa:

Creepperikuva tänään kirjastossa, heheh. Goldsmithsin kirjasto on ihan helvetin ruma 60-luvun unelma, mutta silti jollain tapaa kotoisa. Kenties on vaan tullut vietettyä siellä vähän liikaa aikaa.

Viimeisen yliopistovuoteni syyslukukausi lähenee loppuaan. Luentoja on jäljellä enää kaksi, minkä jälkeen pakkaankin kamat ja suuntaan Suomeen kahdeksi viikoksi vanhempien huomaan joulutunnelmiin. Tuntuu ihan uskomattomalta, että olen viettänyt täällä jo kaksi ja puoli vuotta ja kuuden kuukauden kuluttua olen suorittanut koko kandin tutkintoni. Aion hakea masters-ohjelmaan ensi vuodeksi, mikä luo paineita jo ihan tarpeeksi stressaavalle keväälle - tammikuuksi pitäisi kirjoitta 13,000 sanaa, minkä jälkeen alkaa kolme uutta kurssia ja niiden erinäiset assignmentit. Niin ja lopputyötä eli dissertationiakin pitäisi jossain välissä puurtaa. Aiheeni on niinkin railakas kuin sotaraiskaus, kysymykseni taas Is war rape a genocidical weapon of war or sexist in nature? Tai no, kysymys on vielä vähän jotenkin pöllö joten tulen luultavasti vaihtamaan sen sanamuotoja ennen toukokuun palautusta. Tavoitteena on siis kirjoittaa 8,000 - 9,000 sanaa siitä, pitäisikö sotaraiskaus nähdä strategisena aseena esimerkiksi eettisissä puhdistuksissa, vai tapahtuuko raiskaukset seksismin luomien rakenteiden avituksella, sodan ollessa vain välinearvo. Kuulostaapa kömpelötä suomeksi, mutta antakaa anteeksi. Englismejä tulee heiteltyä niin paljon, että akateeminen suomen kieli on kohta haalea kaipaus. Muistan katsoneen Suomitytöt New Yorkissa-ohjelmaa miettien, että mä en tule ikinä puhumaan noin, mutta kappas vaan – ranskikset on chipsit, sipsit cripsit, nolot jäbät on ladeja (tai siis ladyköitä), roskis on bini, tuopit on pinttejä, hillo on jam, paahtis on toast ja mikä tahansa voi olla cheeky. Välillä nolottaa jos Suomessa asuvien kavereiden seurassa kielti heltyy ihan holtittomaksi. Luulen, että suurin osa pitää sitä erittäin ärsyttävänä. Sori! (Ps. Suomitytöt Lontoossa olisi niin paljon parempi ohjelma, starring tietysti minä.)

Opiskelijaelämää aidoimmillaan. Sori äiti.

Anyway, as I was saying, yliopisto alkaa vetelemään viimeisiään. Ensi kevättä odotan kovasti kurssitarjonnan puolesta, sillä kerrankin kaikki valintani ovat muuta kuin sitä ainaista akateemista puserrusta. Kursseja on tänä vuonna vain kolme per lukuvuosi, lopputyön kirjoittamiselle on nimittäin myönnetty kokonainen kurssipaikka. Nyt syksyllä opiskelin Afrikkalaista ja afrikkalaisperäistä kirjallisuutta, anarkismia ja maahanmuttoa Euroopassa. Keväällä vuorossa on Latino-Amerikan politiikka taiteen kautta, Etelä-Afrikan kaupungit ja kurssi nimeltä art- war - terror, jonka sisällöstä ei ole niin hirveästi vielä tietoa. Vaikka olenkin nauttinut kaikenlaisten faktatiedon opiskelusta, oli kyseessä sitten failed states tai Marxilainen ekonomia, niin ainainen teorisointi saattaa välillä alkaa tympimään. Ensimäisen vuoden world politics-proffan lempiasioita oli kuvitella maailma ”neo-liberaalien/realistien/strukturalistien lasien läpi”, ja mun teki mieli kuvitella maailma ilman IR-teoriaa. Siksipä haenkin mastersiin vähän erityyppiselle linjalle, jossa aihe olisi vähän enemmän mediaan liittyävä. En silti halua puhua siitä kauheasti jos paikkaa ei tipukaan, täällä kun ei masters-tutkintoon noin vain astella.

Oletteko ikinä nähnyt hienompaa seinää!!! Kaverini on vuokralla jonkun Thaimaassa talvet asuvan perheen kämpässä. Yhden huoneen seinää koristaa tämä upeus.

Ennen Heathrow'lle lähtöä on kuitenkin vielä monta asiaa tekemättä. Huomenna suuntaan koulun jälkeen ihanaakin ihananpaan keskustaan jouluostoksille, ja loppuviikko pitäisi ainakin suunitelmien mukaisesti viettää tiukasti kirjaston uumenissa. Tai no, ehkä viikonloppuna saa vaihtaa jo vähän vapaamalle. Otan ehkä kuitenkin hieman rauhallisemmin kuin mussukkamaisen liikuttava ystäväni Dan viime lauantaina, joka kaverimme kotibileissä onnistui dj-hommiensa lomassa oksentamaan syliinsä kolmesti, nukahtamaan bussiin kahdesti ja rennosti syömään muiden kaapeista neljä (4) mince pietä noin viidessä minuuttissa. Suomessa asuessani luulin, että Skins oli överi, mutta aika realistinen se taisikin olla.

Crime scene ihan teidän iloksi.

Rosa päätti vähän koristella etuovea. Onks tää nyt tää purpe swag?

Tie yli opistoon, osa yksi

Kuva artistista nuorena neitona. Ilme kenties kuvaa yleistä elämänintoa.

Yläasteella pahimpina teiniangstivuosinan päätin, että haluan amikseen graafikko-linjalle. Koulu ei maistunut, ja todistuksen numerot vaihteliva viidestä kymppiin - olin hyvä aineissa jotka kiinnosti, surkea niissä joiden pointtiä en ymmärtänyt. Ei varmaan tule kauheana yllätyksenä jos kerron, että kaikki kemiasta matematiikkaan meni yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, kun taas englannin tunneilla aktiivisuus taisi maikkaakin välillä ärsyttää. En vieläkään ole täysin varma, miksi matematiikkaa pitää opiskella lukiossa niin monta kurssia, jos taidot ja kiinnostus on täysin muualla. Toki matikka kasvattaa päättelykykyä ja ongelmanratkaisua yms ja jne, mutta en tottapuhuen muista yhtäkään aihetta jota olisimme lukiossa käsitelleet, enkä ole niitä myöskään kokenut tarvitsevani.

Päädyin silti lukion penkille, juuri ja juuri. Vanhemmat saattoivat ehkä vähän patistella. Valmistuin yläasteelta muistaakseni 7,4 keskiarvolla, jolla pääsin Viherlaakson lukioon sisälle. Tai no, en meinannut päästä sisään ollenkaan ennen kuin paikka vapautui vanhan ala-aste tutun päästyä muualle. Siispä kiitos vaan Joni, et varmaan koskaan arvannut kuinka paljon jäin sulle velkaa! Pääsin kuin pääsinkin siis sisään. Hain myös Kallioon ja Torkkeliin, niin kuin varmaan suurin osa itsensä lievästi alternativeksi tunteva esiteini, mutta en jaksanut nähdä vaivaa Kallion hakemuksen kanssa enkä edes mennyt Torkkelin kokeeseen. Laiskuus kun nyt sattui olemaan (ja on edelleen) osa elämäntyyliäni.

Jotenkin siis tungin keskitasoisen lukion ovista sisään, ja vielä ihmeellisemmin koin jonkinlaisen koulutuksellisen valaistuksen - oli syynä sitten hyvät opettajat tai oma henkinen kasvu. Vieläkään matemaattiset aineet eivät maistuneet, mutta lukiossa on sentään se hyvä puoli, että saa jo vähän valita omat kurssinsa. Kävin läpi jokaisen englannin, historian, filosofian ja uskonnon kurssin, jopa sen lievästi traumatisoivan raamattu-kurssin. Opettaja oli ah-niin-nuorekas pappi, joka halusi pitää luokkahuoneen "vapaana" tilana. Toisin sanoen tämä tarkoitti sitä, että koulun jäätävin kokoomusnuori sai heitellä omia erittäin kyseenalaisia mielipiteitään ihan opettajan siunauksella (heheh). Sori vaan, mutta mun henk. koht. mielipide on, että rasismia ei pidä kuunnella missään, saati sitten koulussa. Nykyään kyseinen tyyppi taitaa olla aktiivi Wille Rydman-fani, mihin ei tarvitse varmaan mitään lisätä.

Pidän edelleen aika uskomattomana saavutuksena sitä, että kirjoitin lopulta E:n paperit. Taisin saada kouluni korkeimmat pisteen englannissa ja äidinkielessä, ruotistakin tuli jopa C. (Pakkoruotsista voisin kirjoittaa kokonaisen oman postauksen, mutta sanotaan nyt vaan, että en kannata). Tähän väliin onkin hyvä kohta valittaa siitä, että en koskaan saanut stipendia englannista, mistä tulen IKUISESTI olemaan katkera. Aika saattaa parantaa haavat mutta anteeksi en anna. Terkkuja vaan Viherin väelle, taisivat vaan olla kateellisia yli-inhimillisille taidoilleni! No joo. Valkolakin saamisen jälkeen Helsingin yliopisto ja pääsykokeisiin lukeminen kiinnosti about yhtä paljon kuin Hesen grillimausteen snorttaaminen, joten päämäärä oli Iso-Britannia. Haku tapahtuu UCAS-palvelun kautta, jota rupesin täyttämään joskus viimeisen lukiovuoden alussa. En ole ikinä saanut mitään tehtyä niin huolella ja hyvissä ajoin. Siitä silti enemmän myöhemmin.

Nyt kello on jo melken kahdeksan pii em ja olen yliopiston kirjastossa. Ei huvita enää.

(Loppuun huomautus: otsikon yhdys sana virhe on ns. läppä.)